Tiistaina 30.10.2012 julkistettu tuore veteraanimatrikkeli Lokalahtelaiset
sodissa 1939 - 1945 on veteraani- ja lottatietojen lisäksi myös laaja
paikallishistoriakirja. Henkilömatrikkelissa on noin 420 veteraanin tai
miinanraivaajan tiedot. Lottia ja kotirintamalottia on kirjassa noin 130.
Henkilökuvausten lisäksi siinä on noin 40 sota-aikaan liittyvää kirjoitusta tai
haastattelua.
Lokalahden kirja on ensimmäinen kaikkiaan viidestä matrikkelista, joista
seuraava, Pyhämaan-Pyhärannan kirja ilmestyy vielä ennen joulua. Kirjat
julkaisee tätä varten perustettu yhdistys. Työ käynnistyi vajaat kolme vuotta
sitten. Tietojen keräys ja digitointi on Ravakka ry:n tukema hanke, mutta
kirjojen painatukset rahoitetaan saaduilla avustuksilla ja myyntituloilla.
Tietojen kerääminen on tapahtunut talkoovoimin. Lokalahden talkooryhmällekin
on kertynyt kirjattuja talkootunteja yli 2000. Tietojen kerääminen ja
tarkistaminen jatkuu vielä Uudenkaupungin ja entisen Uudenkaupungin
maalaiskunnan alueella sekä Taivassalossa ja Vehmaalla. Näitten kirjat
ilmestyvät ensi vuoden alkupuolella.
Lokalahden kirjassa on useita veteraani- ja lottahaastatteluja. Talvisodan ja
jatkosodan taustoista kerrotaan ja lokalahtelaisten osuudesta näissä sodissa.
Miinanraivausta ei ole unohdettu ja sodan jälkeisestä asekätkennän Lokalahden
osuudesta on kirjoitus.
Kotirintamaa ei
kirjassa unohdettu
Kotirintaman asiat ovat myös esillä. Lokalahden kansanhuollosta on kirjoitus.
Suojeluskunta ja lottien paikallisosasto toimivat sota-aikana täysipainoisesti.
Sotilaspoikien ja pikkulottien työ tulee haastatteluissa esille. Ensimmäisen
kerran julkaistaan kirjassa laajahko kuvaus Lokalahden suojeluskunnasta ja
Lotta-Svärdistä.
Lokalahdelle sijoitetut sotavangit kerrotaan useassa haastattelussa.
Sota-ajan Lokalahden elämästä on kirjassa silloisen nuorukaisen kuvaus.
Tiistai-iltaiseen julkistamistilaisuuteen Paanulaan oli kutsuttu
lokalahtelaisia veteraaneja ja lottia sekä kirjaan haastateltuja henkilöitä.
Kutsuttuina olivat myös kirjan tekijät ja taloudellista tukea antaneitten
edustajat. Keräystyöstä vastannut talkoolaisryhmä oli erityisen
kunnianosoituksen kohteena. Heille luovutettiin tunnustukseksi vapaaehtoistyöstä
Sininen Risti.
Tilaisuudessa esiintyi Laulu-Veikkojen vahvistettu kvartetti Pekka
Harmovaaran johdolla. Puheenvuoroja käyttivät yhdistyksen puheenjohtaja Erkko
Teerimaa, kirjan useimpien kirjoitusten kirjoittaja Markku Vainio ja
hankevastaavana ollut Matti Jalava.
Kirjassa on 352 sivua. Sitä on painettu 600 kpl. Sitä on myynnissä Lokalahden
Osuuspankissa ja Uudenkaupungin matkailutoimistossa. Myös Lions Club Lokalahti
myy kirjaa. Yhdistyksen nettisivuilta www.uusikaupunki.fi/~veteraanitietoa/ se
on myös tilattavissa postitse.