Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa
Pyhämaan-Pyhärannan veteraanimatrikkeli valmistui
Sunnuntaina 9.12.2012 julkistettu tuore veteraanimatrikkeli Pyhämaalaiset ja pyhärantalaiset sodissa 1939 - 1945 sisältää yhteensä noin 800 veteraanin tai miinanraivaajan tiedot. Myös rintamalotat on otettu kirjaan. Henkilökuvausten lisäksi kirjassa on noin 40 sota-aikaan liittyvää kirjoitusta tai haastattelua. Pyhämaan-Pyhärannan kirja on toinen kaikkiaan viidestä vakkasuomalaismatrikkelista. Lokalahden matrikkeli ilmestyi runsas kuukausi sitten. Kirjat julkaisee tätä varten perustettu yhdistys. Työ käynnistyi vajaat kolme vuotta sitten. Tietojen keräys ja digitointi on Ravakka ry:n tukema hanke, mutta kirjojen painatukset rahoitetaan saaduilla avustuksilla ja myyntituloilla. Tietojen kerääminen on tapahtunut talkoovoimin. Talkootunteja onkin viiden matrikkelin osalta kirjattu jo noin 7.600. Tietojen kerääminen ja tarkistaminen jatkuu vielä Uudenkaupungin ja entisen Uudenkaupungin maalaiskunnan alueella sekä Taivassalossa ja Vehmaalla. Näitten kirjat ilmestyvät ensi vuoden alkupuolella. Nyt valmistuneessa kirjassa on useita veteraani- ja lottahaastatteluja. Lisäksi kirjassa on muutama veteraanin itse jo vuosia sitten kirjoittama kuvaus tai veteraanien muistiinpanoihin perustuva kirjoitus. Talvisodan ja jatkosodan taustoista kerrotaan ja pitäjien veteraanien osuudesta näissä sodissa. Sodan jälkeisestä asekätkennästä Pyhärannan alueella ei ole enää vaiettu, vaan siitäkin on kirjoitus.. Veteraanien harrastuksista erityisesti asemasodan aikana kerrotaan, samoin sotilaille myönnetyistä kunniamerkeistä. Suomenhevosen osuutta sodassa ei ole unohdettu. Kotirintaman asiat ovat myös esillä, mm. kansanhuollosta on kirjoitukset. Saksalaisen lentokoneen pakkolasku Ihodeen kerrotaan kirjassa. Pyhärantalaisen kalastajan inkeriläiskuljetuksista Ruotsiin on kirjassa laaja kirjoitus. Julkistamistilaisuuteen oli kutsuttu alueella asuvia veteraaneja ja kirjaan haastateltuja henkilöitä. Kutsuttuina olivat myös kirjan tekijät ja huomattavaa taloudellista tukea antaneitten edustajat. Pyhärannan seurakunta vastasi juhlan tarjoilusta. Keräystyöstä vastannut talkoolaisryhmä oli erityisen kunnianosoituksen kohteena. Heille luovutettiin tunnustukseksi vapaaehtoistyöstä Sininen Risti tai Vapaaehtoisen maanpuolustustyön ansiomitali.. Tilaisuudessa Jorma Elo lauloi sotilaslauluja Jukka Vehmaksen säestämänä. Rauno Luttinen lausui tilaisuuteen kirjoittamansa runon. Myös Maila Jalo esitti muistelurunon. Rauno Luttisen kirjoittama ja lausuma runo omalla sivulla (pdf-tiedosto).
Julkistamisjuhlan alussa vietettiin hiljainen hetki kirjaankin haastatellun pyhämaalaisen veteraanin Keijo Arvon muistolle. Arvo menehtyi perjantaina. Juhlassa käyttivät puheenvuoroja aluevastaavina toimineet Iivo Junkola ja Raimo Kuusinen, kirjan useimpien kirjoitusten kirjoittaja Markku Vainio ja hankevastaavana ollut Matti Jalava. Seurakunnan ja kunnan edustajat puhuivat sekä kunniamerkkien luovutuksessa mukana ollut Vakka-Suomen Suojeluskuntien Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Mika Wessman. Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Osmo Suominen käytti puheenvuoron. Huomionosoituksen kohteena olleitten puolesta kiitti Jukka Alhoranta, joka myös toimi juhlan juontajana. Veteraanien puolesta kiitokset lausui Viljo Saari. Kirjassa on 384 sivua. Sitä on painettu 800 kpl. KIrjaa on myynnissä Pyhärannan ja Pyhämaan pankkikonttoreissa, Pyhärannan kunnantoimistossa ja Uudenkaupungin matkailutoimistossa. Yhdistyksen nettisivuilta www.uusikaupunki.fi/~veteraanitietoa/ se on myös tilattavissa postitse. Talkoolaisten muistaminen
Katso kommentteja kirjoistamme Katso mitä lehdet kirjoittivat: Länsi-Suomi 10.12.2012 (pdf-tiedosto) Laitilan Sanomat 11.12.2012 (pdf-tiedosto) Uudenkaupungin Sanomat 11.12.2012 (pdf-tiedosto) Turun Sanomat 11.12.2012 (pdf-tiedosto)
|
||||
Päivitetty 18.09.2019 12:35 |