Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa

EtusivuAjankohtaistaLinkkejä

Lokalahden sekä Pyhämaan-Pyhärannan
matrikkelit valmistuvat vuonna 2012

Uudenkaupungin, Taivassalon ja Vehmaan tietoja vielä kerätään

Lokalahden sekä Pyhämaan-Pyhärannan veteraanimatrikkelit saataneen kirjapainosta vielä ennen joulua 2012. Uudenkaupungin ja maalaiskunnan ja Taivassalon ekä Vehmaan matrikkelit valmistuvat vuoden 2013 alkupuolella.

Yli 7000 kirjattua talkootuntia on kertynyt vuoden 2010 alkupuolella aloitetussa hankkeessa loppukesään 2012 mennessä. Tietojen kerääminen ja digitointi on Ravakan EU-rahoilla ym. tukema hanke, mutta kirjojen painatukset on rahoitettava muulla tavoin. Ilman omia varoja liikkeelle lähtenyt yhdistys onkin saanut painatuksiin jo taloudellista tukea kiitettävästi.

Ensimmäisenä valmistuva Lokalahden matrikkeli on myös historiateos sodanajan Lokalahdesta. Veteraani- ja lottamatrikkelin lisäksi kirjaan tulee saman verran muita sivuja. Niissä on mm. veteraanien ja lottien haastatteluja, kirjoitukset talvi- ja jatkosodan taustoista sekä lokalahtelaisten sotataipaleista, sota-ajan kunniamerkeistä, asekätkennästä, kansanhuollosta ja kenttäpostista. Kirjaan tulee loppuun myös laajahko kuvaus Lokalahden Lotta-Svärdistä sekä suojeluskunnasta. Kirjoituksista suurin osa on raumalaisen Markku Vainion kirjoittamia.

Muihin kirjoihin ei ehkä tule näin laaja historia-osuutta, mutta esim. Uudenkaupungin kirjaan tulee kirjoitus mm. operaatio Stella Polariksesta, Vehmaan matrikkeliin kirjoitus Vehmaalla olleesta "pommitehtaasta". Yhdistys on saanut luvan myös ottaa kirjoihin aiemmin paikallislehdissä ja veteraanipiirin joululehdissä julkaistuja sota-aikaan liittyviä kirjoituksia.

Yhdistyksen tavoitteena on, että yksittäisen kirjan myyntihinta jäisi noin 30 euroon. Lopullisesti ei ole vielä ratkaistu myyntipaikkoja, Tavoitteena on löytää alueelta myyntipisteet, joista ei tarvitsisi maksaa suuria myyntipalkkioita. Nettimyyntiin myös varaudutaan. Kovakantiset kirjat tullaan painamaan edullisimman tarjouksen tehneessä saarijärveläisessä kirjapainossa.

5600 nimeä käyty läpi -
3900 veteraania mukana

Työ alkoi kansallisarkistossa kirjoitetuista kutsuntaluetteloista, jolloin saatiin yli 4600 nimeä. Muuttoliikkeen takia nimiä on käyty läpi kaikkiaan yli 5600, mutta lopullisesti on matrikkeleihin jäänyt noin 3900 veteraania. Talkoolaiset ovat keränneet alueelta veteraanien sotatietoja ja tietoja omaisista. Tässä aiheessa sotatietoja on ollut paikoin vaikea enää saada. Yhdistyksen edustaja onkin käynyt ent. sota-arkistossa eli kansallisarkistossa läpi noin 4600 veteraani kantakortit. Matrikkeleihin on otettu mukaan alueelta sotaan lähteneet veteraanit sekä paikkakunnalle viimeistään 1950-luvulla muuttaneet.

Valokuvien saaminen on paikoin ollut vaikeata. Kuitenkin esim. Lokalahdella ja Pyhämaassa on jäänyt puuttumaan vain alle 20 kuvaa. Pyhärannassa kuvia on noin 90 % ja muilla alueillakin yli 60 % veteraaneista. Keräystyö näitten osalta jatkuu ja samalla talkoolaiset yrittävät saada myös puuttuvia henkilötietoja.

Matrikkelihanketta vetää varta vasten perustettu yhdistys Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa talteen ry. Yhdistyksen puheenjohtajana on Erkko Teerimaa Lokalahdelta ja varapuheenjohtajana Matti Jussila Uudestakaupungista.

Päivitetty 18.09.2019 12:30